Kisa =)
On vierähtänyt viime kirjoituksista aikaa. Kiireinen elämä on vienyt ajatuksia pois blogin ylläpidosta ja samanlaisena näyttää jatkuvan. Anteeksi siitä. ![]()
Semmoista uutista olisi kuitenkin tässä, että kun tuo laskuri alkaa näyttää tuhatta kävijää, on blogini ensimmäinen arvonta. Laittakaa ihmeessä viestiä, jos suurin piirtein oikeita lukemia näyttää, niin arvon kaikkien kommentoineiden kesken jotain pientä kivaa ylläriä.
Blogissani on kuitenkin se juttu, että ensimmäinen viesti ei näy ilman hyväksyntääni (roskapostien suodattamiseksi). Niin ei kannata huolestua, jollei ihan eka kirjoittamasi kommentti tule heti näkyviin. Myöhemmät kyllä tulevat. Yritän käydä siinä tonnin kieppeillä usein tarkistamassa ja hyväksymässä viestit.
Eli osallistuvat toki arvontaan, vaikkeivät sekunnilleen näkyisikään. ![]()
Talon kuulumisia sen verran, että ikkuna-aukot on sahattu ja talo kasattu alustavasti. Katto tosin vielä puuttuu ja ikkuna-aukoista tuli järestään liian pieniä..
Kirpparilta ostamassani kaapissa, josta olen taloa rakennellut, havaittiin myös homevauriota. Eivät taida olla nukkekoditkaan suojassa tältä nykyajan vitsaukselta. Homeongelma on nyt korjattu ja hallin lattia miltei kokonaan purettu.. Saas nähdä mitä siihen keksin, kun portaatkaan eivät kokonaan aukkoa peitä. Eipähän tule tavanomaista taloa, kun kokoajan tulee vastoinkäymisiä ja uutta suunniteltavaa.
2. helmikuuta 2008 kello 7.50
Sehän niissä vanhoissa rakennuksissa voi olla vitsauksena, että home pääsee iskemään
Tulee enemmän työtä, kun ensin pitää purkaa ja sit rakentaa uudelleen, mutta kiva että olet jo saanut ongelman korjattua. Ei muuta kuin mukavia hetkiä talonrakennuksesi parissa
Sehän on vain mukavaa, että tulee ihan omanlainen talo!
2. helmikuuta 2008 kello 19.14
Ei ole vielä lähelläkään tonnia, mutta heitämpä silti onnittelut ekasta tonnista! Tulkoon niitä vielä monta lisää!
2. helmikuuta 2008 kello 22.34
Vielä 914, mutta onnittelut joka tapauksessa. Ja kiitos kunniamaininnasta! Sinulla on ihania juttuja blogi pullollaan, hauska seurata talosi valmistumista ja ihastuin tuohon sinun keijun taloosi ikihyvin taannoisessa kisassa, se sai minun ääneni ja kävin sitä monasti katsomassa ja tutkailemassa.
4. helmikuuta 2008 kello 23.02
Juu. Kyllä se aulan rakennus jotenkin onnistuu. Olen jo alustavasti suunnitellut vetäväni sähköpääkeskuksen aulan portaiden alle, kun reikäkin on jo lattiassa valmiina. Ja takaseinälle en voi sitä laittaa, kun sinne tulee ovia ja kurkistusluukkuja.
On sen verran syvyyttä kaapissa, että jos haluaa sen hyödylliseen käyttöön, pitää tehdä huoneita huoneiden taaksekin. Tai lähinnä salakäytäviä
Toivotaan lisää tonneja! Kiitoks Wooper!:)
Hannaleijona: Kunniamaininta meni kyllä oikeaan osoitteeseen, mutta en saanut sivuillesi laitettua, kun en ole jäsen tai jotain. Kiitos äänestä=) Sinultahan sain sen idean käpysuomukattoon!