Kivoja kissoja sinullakin.
Meidän kissoilla on myös olohuoneen ikkunan ulkopuolella taso, jolle ne tulevat istumaan, kun haluavat sisälle.
Ei meilläkään kaikki kissat tulleet heti toimeen keskenään. Aika auttaa joitakin ja toiset “jakavat taloa” vähän väliä.
eli “tassusotaa”
Kissoille on tullut nokkimisjärjestys vuosien aikana, on aivan selvää, että Masa on pomo.
Asutaan kerrostalossa korkealla, niin ei ole mahdollisuutta kissoja pihalla pitää. Tai olisihan se, mutta ihmiset ei katso hyvällä kaupungissa vapaana juoksevia kissoja. (Jossain vaiheessa Roosa ulkoilikin välillä, mutta löysi aina oikeaan taloon ja kerrokseen.) Ovat sisäelämään onneksi tottuneita, vaikka Roosa oli joskus maalla oikea hiirikissa, kun olin nuori.
Mulla oli yli vuoden ajan voimakkaita allergisia oireita ja alettiin kesällä etsimään uusia koteja kissoille, melko epäaktiivisesti. Misu meni pariksi kuukaudeksi maalle, mutta ei pärjännyt siellä olevan vanhan kissan takia. Tämä oli raadellut kurkusta Misua. Käytiin hakemassa kotiin. Oli kyllä ollut hirvittävä ikävä. Onneksi, jätin silloisen työpaikkani, jossa oli ilmeisesti hometta. Nyt allergiset oireet ovat pysyneet kurissa eikä ole tarpeen luopua kisuista. =)
Kuvassa Misu on käynyt lääkärissä kurkussa olevien haavojen takia. Puku piti laittaa päälle, kun tykkäsi itse haavoja peseskellä pahentaen asiaa. .
Nokkimajärjestykset on luonnollisesti poissaolon aikana menneet sekaisin. Ja nyt on ollut jatkuva sota päällä.
10. helmikuuta 2008 kello 12.58

10. helmikuuta 2008 kello 15.41